Kimmo Mikkola viihtyy TPI Controlilla erinomaisesti – takana jo 11 vuotta jatkunut merkitykselliseltä tuntuva työsuhde

Kimmo Mikkola työskentelee TPI Controlilla teknisenä avainasiakaspäällikkönä. Tärkeintä hänelle on työssään sen merkityksellisyys. Arjessa hän parantaa ja optimoi asiakkaidensa kiinteistöjen talotekniikkaa vastuullisia toimintatapoja noudattaen. ”Saavutamme työpanoksellamme merkittäviä energiansäästöjä, millä on suuri merkitys asiakkaillemme ja ympäristölle. Tunnen tekeväni tärkeää työtä kannustavassa työyhteisössä ja siksi viihdyn TPI Controlilla niin hyvin”, Mikkola kiteyttää.

Työssään TPI Controlilla Mikkolan ja muun tiimin tärkein tehtävä on tehdä näkymätön näkyväksi eli löytää lopullinen syy, josta talotekniikan ongelmat johtuvat.

”Etumme moniin muihin alan yrityksiin verrattuna on se, että menemme henkilökohtaisesti paikan päälle tutkimaan asiat. Yksikään asiakkaan ongelma ei ole jäänyt ratkomatta”, hän kertoo.

Asiakkaiden haasteiden ymmärtäminen on onnistumisen lähtökohta.

”Pitää muistaa, että myös kiinteistöjen omistajat ovat kaupallisia toimijoita, jotka haluavat tuottoa. Meidän tehtävämme on varmistaa ja optimoida kiinteistöjen toimivuus faktoihin pohjautuen”.

Hän pitää erityisen tärkeänä ja arvostettavana sitä, kuinka vastuullinen ajattelu on rakennettu sisään kaikkiin TPI Controlin toimintatapoihin.

”Emme ehdota asiakkaillemme uusia laitteita, jos vanhat eivät ole rikki tai rikkinäisiä pystyy korjaamaan. Pyrimme parantamaan energiatehokkuutta ja kiinteistön elinkaarta olemassa olevilla laitteilla”, hän kuvaa.

Kimmo Mikkola-edit

TPI Controlilla Kimmo Mikkola on saanut kasvaa tekijästä tärkeään asiakasvastaavan rooliin

Mikkola on päässyt etenemään urallaan TPI Controlilla itselleen sopivaan tahtiin. Alun perin hän tuli yritykseen tekemään opinnäytetyötä energia- ja ympäristötekniikasta. TPI Control tuli vastaan opiskeluportaalin kautta.

”Pääsin koulutustani vastaavaan työhön. Energia- ja päästöasiat ovat kiinnostaneet minua aina. TPI Controlilla pääsin työskentelemään juuri niiden asioiden parissa”, lauhduttimen sumusuihkupesusta ja jäähdytyksestä opinnäytetyönsä tehnyt Mikkola kertoo.

Ensimmäiset kymmenen vuotta Mikkola työskenteli teknisenä asiantuntijana. Nykyisin hän on tekninen avainasiakaspäällikkö.

”Työssä eteneminen on ollut hyvä piristysruiske. Nyt voin hyödyntää tietotaitoani laajemmin. Tehtäväni on pitää monta lankaa käsissä ja hoitaa kokonaisuuksia”, hän jatkaa.

Nykyinen työ teknisenä avainasiakaspäällikkönä on laajentanut Mikkolan näkökulmaa entisestään. Nyt hän voi yhdistää sekä teknisen osaamisen ja asiakasnäkökulman.

”Nyt näen entistä paremmin, miten prosessimme jatkuvat tuotannon jälkeen. Olemme myös muokanneet tarjouksiamme ja raporttejamme. Tärkeintä on nostaa tärkeimmät talotekniset haasteet selkeästi esille. Olisi hölmöä kirjoittaa asiakkaalle 50-sivuisia raportteja, jos niitä ei kukaan ymmärrä”.

Työyhteisö kannustaa kehittämään työtä helpommaksi

Kimmo Mikkola arvostaa TPI Controlin yrityskulttuuria, joka kannustaa innovatiiviseen työskentelyyn. Työyhteisössä on aina tilaa uusille kehitysehdotuksille, mikä vaikuttaa työskentelymotivaatioon positiivisesti. Hän itse on pyrkinyt helpottamaan omaa ja muiden työtä järjestelmällisesti muun muassa rakentamalla uusia laskureita ja työkaluja työn tulosten mittaamiseen.

”TPI Controlilla voi sanoa rohkeasti kollegalle tai esihenkilölle, että voisimmeko tehdä asian eri tavalla. Siitä ei saa ikävää palautetta, mikä kasvattaa motivaatiota kehittää asioita”, Mikkola kiittelee.

 


Olemme kiinteistöjen sisäolosuhteiden hallinnan tunnettu, arvostettu ja dynaaminen asiantuntijaryhmä ja kontrolleri. Osaaminen, vastuunotto ja innostus onnistumiseen tekevät meistä halutun bisneskumppanin.

Hyvinvointia ja kestäviä tuloksia syntyy, kun sisäolosuhteiden hallintaa ja kiinteistötekniikkaa johdetaan kokonaisuutena, tutkitulla tiedolla. Kartoittamiemme tulosten perusteella suunnittelemme ja toteutamme ratkaisuja, joiden avulla lämmitys, jäähdytys ja ilmanvaihto sekä niiden kunnossapito toimivat tehokkaammin. Asiantuntijamme vievät kiinteistöjä kohti taloudellisempaa, ekologisempaa ja terveellisempää huomista.

Toimipisteemme sijaitsevat Pirkkalassa ja Vantaalla ja yrityksessämme työskentelee 40 henkilöä. Yrityksemme liikevaihto vuonna 2021 oli 4,6M€ ja käytämme 15 % liikevaihdostamme tuote- ja palvelukehitykseen.