Aivot ja kädet
Energia ja ympäristö
Data ja innovaatio
Newsec business parkin kahvio.

Oikein ajoitetut toimenpiteet pidentävät Business Park -kohteiden käyttöikää ja lisäävät vuokralaisten viihtyvyyttä

Kiinteistöhallinto- ja neuvonantoyhtiö Newsec käyttää TPI Controlin apua Business Park -kohteiden olosuhteiden varmistamisessa. Oikea-aikaisilla toimenpiteillä on muun muassa säästetty energiaa sekä ylläpidetty hyviä sisäolosuhteita.

Newsec tuottaa kokonaisvaltaista palvelua hallinnoimiinsa Business Park -kohteisiin. Niiden ylläpidosta vastaavat ammattilaiset huolehtivat niin omistajien kuin vuokralaisasiakkaidenkin arjen toiminnoista sekä pitävät huolta, että kohteet pysyvät houkuttelevina, viihtyisinä ja teknisesti toimivina. TPI Control on toiminut olosuhteita kartoittavana kumppanina jo pidemmän aikaa:

– Yhteistyömme käynnistyi suosittelun kautta: TPI Control oli tehnyt muiden osastojemme ja asiakkuuksiemme kanssa yhteistyötä. Vuonna 2018 tehtiin ensimmäiset tutkimukset, ja nyt niitä on ollut tasaisesti tarpeen mukaan, kertoo Business Park -kohteiden kiinteistöjen ylläpidon johtamisesta vastaava tiiminvetäjä Aappo Niikko.

Välittömiä säästöjä oikea-aikaisilla toimenpiteillä

Business Park -kohteista valtaosa on rakennettu 2000-luvun alussa, ja ne ovat perustekniikaltaan hyvin samanlaisia. Suurin osa niistä alkaakin jo olla siinä vaiheessa elinkaartaan, että ensimmäiset iästä johtuvat kulumisen merkit ovat havaittavissa. Kun kohde saavuttaa tietyn käyttöiän, täytyy kiinteistön hallinnoinnissa ottaa ikään liittyvät muutokset huomioon.

– Tutkimukset ja toimenpiteet on fiksua tehdä nyt, jotta saame pidennettyä järjestelmän käyttöikää. Samassa yhteydessä saadaan suoraa energiansäästöä ja paremmat olosuhteet vuokralaisille, Niikko kertoo.

TPI Controlin tutkimusten ja niiden perusteella TPI:n tekemien kunnostustoimenpiteiden avulla saadaan aikaan monenlaista säästöä. Tärkeänä esimerkkinä voidaan mainita laitteistojen pidempi tekninen käyttöikä: oikea-aikaisten toimien myötä päästään tilanteeseen, jossa laitteet uusitaan vasta, kun ne ovat tulleet elinkaarensa päähän. Lisäksi saadaan sisäolosuhteisiin liittyviä säästöjä erityisesti lämmityksen ja jäähdytyksen suhteen.

– Isoimmat säästöt olemme saaneet kaukolämmön osalta. Ne ovat myös olleet välittömiä eli ne ovat näkyneet heti toimenpidettä seuraavana kuukautena, Niikko havainnollistaa.

Hyvät, tasaiset sisäolosuhteet takaavat onnistuneen käyttäjäkokemuksen

Moderni Business Park -ympäristö eroaa normaalista toimistokiinteistöistä jonkin verran. Yksittäinen Business Park- kohde koostuu normaalisti useasta erillisestä kiinteistöstä, joiden omistussuhteet ja sitä kautta ylläpidon strategiat vaihtelevat kiinteistöittäin.  Newsecillä on kokonaisuuden hallinnoijana vastuu siitä, että ylläpito ja vuokralaisten käyttäjäkokomus pysyvät saumattomina, varsinkin omistussuhteiden vaihtuessa taustalla.

– Vuokralaiset olettavat, että sisäolosuhteet – jäähdytys, lämmitys, ilmanvaihto – ovat ykköstasolla. Näiden ylläpito vaatii ennakointia ja aktiivisia toimenpiteitä. Taustalla tehdään pitkäjänteistä työtä, jotta tarvittavat korjaukset saadaan tehtyä oikeaan aikaan, Niikko painottaa.

Selkeä kuva kohteen nykytilasta pitkän tähtäimen suunnittelun tueksi

Niikon mukaan TPI on valikoitunut pitkäaikaiseksi kumppaniksi, koska sen raportit ja toimenpiteet ovat selkeitä ja määrämuotoisia: samalla mallilla saadaan suoraviivainen tulos sekä laajaa kiinteistömassaa koskettavaa, vertailukelpoista dataa. Sen avulla saadaan määriteltyä koko kiinteistökannan tila. Mitä enemmän tutkimuksia tehdään, sitä enemmän saadaan raportoitavaa tietoa ja uutta vertailuaineistoa. Tulevaisuudessa tämä mahdollistaa entistä paremman dataohjatun päätöksenteon.

Newsecin hallinnoimista Business Park -kohteiden kiinteistöistä jo lähes puolet on käynyt tutkimusprosessin läpi. TPI:n raportin avulla saadaan siis jatkossakin hyväksi havaittu tilannekatsaus kohteen nykytilasta, jonka perusteella voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet.

– Saamme hyvän läpileikkauksen kiinteistön tilaan ja selkeitä toimenpide-ehdotuksia sen suhteen, miten lähteä etenemään. On tärkeää, että saadaan polku tulevaisuuteen ja tiedetään, miten huomisen haasteita lähdetään taklaamaan, Niikko summaa.

TPI Control Oy

tpi@tpi.fi

Pirkkala, pääkonttori
Myllyhaantie 2
33960 Pirkkala

Vantaa
Juurakkotie 5A
01510 Vantaa

Y-tunnus: 2961350-5

Katso kaikki yhteystiedot

Tutustu tietosuojalausekkeeseen

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake