Aivot ja kädet
Energia ja ympäristö
Data ja innovaatio
Hehkulamppu, jonka sisällä kasvaa kaupunki.

Talotekniikka energiakriisin jälkeen – Ympäristöystävällistä vastapainoa kalliiden energiaremonttien tai kokonaisuudistusten pelikentällä?

Talvikauden 2023-24 energian hintaennusteet näyttävät maltillisemmilta verrattuna menneeseen kauteen. Vaikka hinnoittelussa on mukana riskiä ja maailmantilanne on poikkeuksellinen – on todennäköistä, että olemme välttymässä kaikkein pahimmilta skenaarioilta, ainakin energiahintojen kannalta.

Toteutitko kohteeseen energiakriisissä kalliin energiaremontin tai kokonaisuudistuksen, jonka takaisinmaksulaskenta näytti ostotilanteessa liiankin houkuttelevalta? Nyt energianhinnan palautuessa, näiden hankkeiden takaisinmaksuaika pitenee jopa lukuisilla vuosilla, joten nyt olisi erityisen tärkeää tarkistaa ja ylläpitää järjestelmien energiatehokkuutta oikeilla toimenpiteillä.

Harkitsetko energiaremonttia?

Päätökset ovat aina haastavia ja perustuvat joskus myös arvailuihin. Meillä on tarjota tähän toisenlainen kustannustehokas ratkaisu, joka perustuu aina faktaan ilman turhia arvailuja ja varmistaa järkevän takaisinmaksuajan, joka esitetään jokaiselle hankkeelle erikseen.

Olemassa olevien taloteknisten järjestelmien elinkaaren pidennys on todellinen ympäristöteko, jonka jokaisen vastuullisen kiinteistönomistajan tulee ottaa vertailuun kalliisiin kokonaisuudistuksiin liittyen.

Näitä vaihtoehtoja vertailemalla sinun on helppo tehdä vastuullinen päätös.

Talotekniikan elinkaaren pidennys – vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen

Ohessa kolme talotekniikan oleellisinta aluetta sekä niihin liittyvä perustarkastelu, joka tulisi suorittaa jokaisessa kiinteistössä.

1. Kiinteistöautomaation hyötykäyttö

  • Älykäs optimointi: Kiinteistöautomaation avulla voidaan optimoida kaikkia kiinteistön toimintoja, kuten valaistusta, lämmitystä ja jäähdytystä, vähentämällä samalla energiankulutusta ja parantamalla asumismukavuutta. Optimoinnin täydet hyödyt saat käyttöösi vasta kun voit olla varma automaatiodatan oikeellisuudesta. Käytäntö on osoittanut, että datan oikeellisuus kannattaa aina varmistaa mitattuun tietoon ja fysiikan peruslakeihin perustuen.
  • Optimoinnilla aloittaminen: jos optimoitavien järjestelmien toiminta on puutteellista tai virheellistä – voit menettää kymmenien prosenttien kustannussäästöhyödyt ja samalla merkittävästi pienentää järjestelmien käyttöikää. Monet piilevät ja todella kalliit ongelmat eivät tule esille taloautomaatiosta – esimerkkinä nopeasti syntyvät pistekorroosiot nestejärjestelmissä, jotka toteutuessaan aiheuttavat välittömän ja suuren korjaustarpeen.
  • Reaaliaikainen seuranta ja raportointi: Kiinteistöautomaation ansiosta tekniset asiantuntijat voivat seurata reaaliaikaisesti kiinteistön toimintoja, tehdä muutoksia etäyhteydellä ja saada automaattisia hälytyksiä mahdollisista ongelmista. Etävalvonta mahdollistaa järjestelmien jatkuvan seuraamisen kustannustehokkaasti, sekä oikea aikaiset ja ennakoivat paikan päällä tehtävät järjestelmäkunnostukset ja huollot.

2. Lämmitys-, lämmön talteenotto- ja jäähdytysjärjestelmät

  • Hyviä ensimmäisiä tarkastelukohteita: kokemuksemme mukaan juuri näistä alueista löydetään merkittäviä kustannus- ja elinkaarisäästömahdollisuuksia.
  • Yksittäisten järjestelmien toiminta: jokaisen käytössä olleen järjestelmän tulisi toimia teknisesti oikein niin tehokkaasti kuin mahdollista. Järjestelmien tekninen toiminta, mahdollisen lämmönsiirtonesteen kunto ja soveltuvuus tehtäväänsä sekä hyötysuhde tulee varmistaa automaation lisäksi järjestelmän ulkopuolisin mittauksin. Ilman todellisia mittauksia automaatiodatasta ei voida tehdä luotettavia päätöksiä.
  • Järjestelmien toiminta yhdessä: järjestelmien kriittisten ohjausarvojen lisäksi tulee ymmärtää järjestelmien yhteistoiminta ja poistaa ainakin räikeät ristiriidat sekä tunnistaa suurimmat mahdollisuudet energiavirtojen optimointiin.

3. Ilmanvaihto ja sisäilma

  • Oikea tasapaino ilmanlaadun ja energiasäästöjen välillä: Energiaa säästyy helposti sammuttamalla IV-koneet, mutta tämä ei ole oikea ratkaisu. Kiinteistön sisäilmanlaadun tavoitetasot tulee määrittää käyttötarkoituksen mukaan ja ajan funktiona – jonka jälkeen IV-koneet, kanavat ja huonekohtaiset ohjausarvot voidaan määrittää oikein.
  • IV koneiden ohjausarvot: puhallusmäärät ja lämpötilat tulee säätää kiinteistön käyttötarkoituksen ja käyttöprofiilin mukaisesti. Korkeissa rakennuksissa tulee ottaa huomioon ilman liikkuminen kerrosten ja toimialueiden välillä, jotta oikeanlainen ilman laatu voidaan ylläpitää esimerkiksi työpäivän aikana. Oleellista tässäkin on tehdä tietoisia päätöksiä siitä, miten paljon optimoinnissa painotetaan tavoiteltuja sisäolosuhteita kustannusten sijaan.
  • Paine-erot vaipan yli: Rakennuksen vaipan läpi mitatun paine-eron tulee säätää suositusten mukaisiksi, jotta sisäilmaan vaipan läpi tulevien tai vaipasta irronneiden pienhiukkasten määrä saadaan pysymään oikealla tasolla. Vanhoissa kiinteistössä paine-ero vaipan yli voi olla sallituissa arvoissa, mutta silti IV -kokonaisilman määrä on epätasapainossa, koska vaippa ”hengittää”. TPI Controlilla on käytössä patentoitu menetelmä, jolla IV-koneiden energiakäytön optimit voidaan määrittää nopeammin.

Miksi TPI Control?

TPI Control on LVIA talotekniikan edelläkävijä, joka on tunnettu syvällisestä teknisestä osaamisestaan sekä kyvystä kunnostaa vaikeatkin talotekniset järjestelmät. Me mittaamme, analysoimme ja kunnostamme talotekniset järjestelmät itse kustannustehokkaasti, ilman turhia välikäsiä

  • Vankka kokemus: TPI Controlilla on yli 30 vuoden kokemus alalta, aikana jolloin talotekniikan kenttä on kokenut suuria muutoksia ja jatkuvaa kehitystä.
  • Laaja projektikokemus: yli 2000 ammattikäyttökiinteistön ja yli 15000 taloteknisen järjestelmän kunnostus on antanut meille vankan osaamisen, jonka varassa pystymme toimimaan käytännössä missä tahansa kohteessa ja toimialalla.
  • Asiakkaan ääni: kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaita ja kehitämme palveluitamme jatkuvasti siten, että ne sopivat asiakkaan kiinteistöjen kunnostus- ja ylläpitoprosesseihin ja kumppaneille.

Johtopäätös

Energiakriisi on opettanut meille, kuinka kriittistä on investoida kiinteistöjen talotekniikan kunnostukseen ja optimointiin ja erityisesti, miten tärkeää on pidentää nykyisten taloteknisten järjestelmien elinkaarta ilman suuria investointeja kalliisiin energia- tai kokonaisuudistushankkeisiin.

Valitse TPI Control Oy, kun haluat ymmärtää paremmin kiinteistöinvestointisi tekniset näkökohdat. Meidän asiantuntemuksemme ja kokemuksemme talotekniikassa auttavat sinua tekemään oikeaan, mitattuun tietoon perustuvat päätökset ja toimenpiteet, ilman turhia arvailuja. Päätä faktapohjaisesti ja ole vastuullinen kiinteistön omistaja – valitse meidät kumppaniksesi.

Ota rohkeasti yhteyttä meihin.

TPI Control Oy

tpi@tpi.fi

Pirkkala, pääkonttori
Myllyhaantie 2
33960 Pirkkala

Vantaa
Juurakkotie 5A
01510 Vantaa

Y-tunnus: 2961350-5

Katso kaikki yhteystiedot

Tutustu tietosuojalausekkeeseen

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake