Milloin sinun kiinteistöösi on viimeksi tehty ikäkausitarkastus? Ennakoiva terveydenhuolto on myös rakennusten pitkän iän salaisuus. Säännöllinen seuranta ja siitä saadun tiedon pohjalta tehdyt päätökset vievät kiinteistöjä kohti taloudellisempaa, ekologisempaa ja terveellisempää huomista.
Ennakoiva LVIA-kunnossapito on kiinteistösi kokonaisvaltainen terveystarkastus
Kun haluamme pitää itsestämme tai omaisuudestamme huolta, tarkastamme säännöllisin väliajoin asioiden nykytilan ja teemme sen perusteella päätöksiä tulevasta. Esimerkiksi työterveyshuollon ikäkausitarkastus on ainutlaatuinen tilaisuus tutkia työkykyä ja saada suosituksia siitä, miten ylläpitää omaa terveyttään. Samalla tavalla myös auton katsastuksessa tarkastetaan säännöllisesti, että kaikki on kunnossa – ja monissa uusissa autoissa on sisäänrakennettu järjestelmä, joka varoittaa huoltotarpeesta. Älykellot ja -sormukset taas kertovat esimerkiksi, milloin olisi syytä nukkua enemmän.
Vastaavaa tapaa voidaan myös hyödyntää kiinteistönhuollossa: säännöllinen seuranta ja tarkastukset ennakoivat pitkää ikää ja parempaa toimivuutta. Ennakoiva LVIA-kunnossapito tarkoittaa, että kiinteistösi talotekniikan kunto ja sisäolosuhteiden tila tarkastetaan säännöllisesti, ja näiden pohjalta tehdään järjestelmäkohtaiset toimenpide-ehdotukset. Järkevä ennakointi kiinteistönhuollossa on kuin laittaisi rahaa pankkiin: säästät selvää rahaa, tuotto kohenee ja kiinteistösi arvo säilyy.
Miten ennakoivan LVIA-kunnossapidon kanssa sitten pääsee parhaiten alkuun? Lue alta vinkit siihen, mitä tulee ensisijaisesti huomioida.
Kolme keinoa siihen, miten saat LVIA-kiinteistöjohtamisesta kaiken irti ja säästät kustannuksissa
1. Tunne kiinteistösi.
Kun tunnet kiinteistösi läpikotaisin, saat pitävän otteen kiinteistöstä ja sen olosuhteista – reaaliaikaisesti sekä huomista ennakoiden.
2. Ennakoi.
Ennakointi on avain tasalaatuisiin olosuhteisiin ja riskien minimoimiseen. Pitkään jatkunut epätasapaino olosuhteissa voi kasaantua kalliiksi ongelmaksi kiinteistön tulevaisuudessa.
3. Luota vain oikeaan dataan.
Kerää tietoa kiinteistön jokaisesta hetkestä monelta eri osa-alueelta. Saatua dataa analysoimalla voit varautua myös huomiseen tietäen, kuinka toimia.
4. Valitse osaava kumppani.
Toimiva yhteistyö ja luotettava kumppanuus ovat avaintekijöitä tuloksellisessa pitkän tähtäimen LVIA-kunnossapidossa. Suunnitelmallisuus tarkoittaa myös sellaisen yhteistyökumppanin valintaa, joka pystyy tarjoamaan kattavan tavan seurata kiinteistösi nykytilaa sekä tekemään huolto- ja kunnostustöitä oikeaan aikaan.
TPI Control: Kumppanisi ennakoivaan, dataan perustuvaan kiinteistön LVIA-kunnossapitoon
TPI Controlissa on jo kahden vuosikymmenen ajan työskennelty ennakoivan ja luotettavaan tietoon perustuvan talotekniikan kunnossapidon puolesta. Tarjoamme kiinteistön omistajille ja vastuuhenkilöille dataan perustuvan tiedon neste- ja ilmajärjestelmien sekä kiinteistön sisäolosuhteiden tilasta ja toteutamme tarvittavat kunnostustoimenpiteet. Poikkitieteellinen osaaminen takaa, että kiinteistöissä saavutetaan sisäilmaluokituksen edellyttämät vaatimukset.
Ajantasaisen tiedon avulla omistaja ja manageri ovat selvillä kiinteistön tilasta sekä kustannuksista ja voivat ennakoida kiinteistön elinkaarisuunnittelua PTS:n avulla. Näin omistaja pystyy ennakoimaan kunnostustarpeet sekä huolehtimaan tasapainoisista sisäolosuhteista. Kontrollipalvelumme kunnossapito- ja säätöratkaisujen avulla kiinteistön lämmitys, jäähdytys ja ilmanvaihto toimivat tehokkaammin. Näiden avulla taataan kiinteistöjen käyttäjien hyvinvointi, ja henkilöiden sairauspoissaolot vähenevät. Kiinteistökohtaisen datan avulla saavutetaan myös merkittäviä kustannussäästöjä.
TPI Control on kunnostanut jo yli 13000 neste- ja IV-järjestelmää arviolta 3000 kiinteistössä. Yritys toimii yhteistyössä merkittävien kiinteistöomistajien kanssa (mm. Citycon, Sponda, Technopolis Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Newsec, Colliers). Kattava neste- ja ilmapuolen palvelutarjoama sisältää olosuhdeselvityksen, järjestelmäkohtaiset kunnostustoimenpiteet sekä reaaliaikaisen kontrollin.
Haluatko kuulla enemmän siitä, miten kiinteistölle taataan ennakoiva huolto ja tyytyväiset käyttäjät? Ota yhteyttä.